LM Someco logo

Ota aika takaisin haltuusi – Sprout Social arkirutiinien turvaajana

Monikanavainen toimintaympäristö on ajankäytöllinen painajainen tekijöilleen, mutta sosiaalisen median hallintajärjestelmä Sprout Social lieventää tuskaa. Aikaavievien rutiiniasioiden nopeuttaminen ei vain helpota tekijänsä arkea vaan vapauttaa samalla aikaa luoda uutta ja kehittää olemassa olevaa.

Aika ja varsinkin sen puute on vakiovastaus, kun kysyt viestinnän ja markkinoinnin äärellä työskentelevien suurimpia haasteita arjessa. Liekö tuo ihme, kun mietit modernin viestinnän tekijän työtehtävien laajuutta?

Usea sosiaalisen median parissa työskentelevä on yhtä aikaa sisältöstrategi, copywriter, visuaalinen suunnittelija, kampanjasuunnittelija, mainonnan suunnittelija, valokuvaaja, videokuvaaja, yhteisömanageri, mainonnan tekijä, kouluttaja, pappi, lukkari, talonpoika ja kuppari.

Monipuolinen rooli yhdistettynä monikanavaiseen tekemiseen tekee viestijän päivistä usein hyvin katkonaisia ja varsinkin sosiaalisen median kanavissa tapahtuva yhteisömanagerointi, analytiikka, mainonta ja julkaisutoiminta vaatii aikaa henkilön hyppiessä palvelusta toiseen useamman kerran päivän aikana.

Päivien sirpaleisuus pakottaa tekijän tekemään runsaasti ylimääräistä aivojumppaa, mikä tuo mukanaan harhailua polulta, unohtelua, väsymystä, ärtymystä, virhemäärien nousua ja aikataulujen viivästymistä. Tutkimusten mukaan tehtävästä toiseen hyppiminen ja keskeytyksestä toiseen juokseminen vaatii aina uudelleen orientoitumista, missä puhutaan jokaisella kerralla useammista minuuteista, pahimmillaan viikkotasolla useista menetetyistä työtunneista.

Eikö näitä tunteja olisi mukavampi saada tehokkaaseen käyttöön tai ruokkimaan tekijöiden luovuutta lepohetkien kautta? Ohessa neljä eniten rakastamaamme Sprout Socialin ominaisuutta, jotka säästävät viestijöiden aikaa:

  1. Visuaalinen sosiaalisen median sisältökalenteri
  2. Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa yhden käyttöliittymän kautta
  3. Sosiaalisen median mittaaminen ja analytiikka
  4. Sosiaalisen median mainonnan ja kampanjoiden analytiikka yli kanavarajojen

Visuaalinen sosiaalisen median sisältökalenteri

 width=

Monikanavaisessa ympäristössä pelkkä sisältöjen julkaiseminen on aikaa vievää toimintaa, saati sitten sisältöjen toistamisen suunnitteleminen. Sprout Socialin julkaisukalenteri mahdollistaa sisältöjen julkaisemisen yhden käyttöliittymän kautta käytössä oleviin sosiaalisen median kanaviin niin ajastettuna kuin välittömästi tällä hetkellä. Palvelu tarjoaa työkalut myös sisältöjen jakeluun useampaan kertaan kanavien toimivuuden kannalta optimoitujen aikataulujen puitteissa.

Kuukausi- ja viikkonäkymät näyttävät nopeasti kaikille käyttäjille mitä kanavissa on julkaisuputkessa, jolloin vältytään päällekkäiseltä työltä ja sisältöjen yhtäaikaisista julkaisuista.

Sisältökalenterin ja tulevaisuuden suunnittelun ohella Sprout Socialin mediakirjasto mahdollistaa kuvien ja videoiden lataamiseen palveluun jo ennakkoon, jolloin ne ovat sieltä suoraan liitettävissä julkaisuihin, mikä säästää itsessään aikaa, kun videota ei tarvitse ladata manuaalisesti jokaiseen palveluun.

Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa yhden käyttöliittymän kautta

 width=

Sosiaalisen median ylläpitäjien toimenkuvaan kuuluu usein asiakkailta tulevien viestien ja palautteiden monitorointi sekä niihin reagointi. Useasti päivässä toistettava toimenpide hyppyyttää henkilöä palvelusta toiseen ja turhan usein. Samalla eksyy katsomaan myös henkilökohtaisten kanavien tämänhetkiset tapahtumat, mikä saa fokuksen katoamaan entistä kauemmas.

Sprout Social ratkaisee ongelman tuomalla käyttäjälle yhden käyttöliittymän, jonka kautta on mahdollista nähdä ja käsitellä kaikki sosiaalisen median kanavista tuleva palaute Facebook- ja Instagram-mainonnan kommentteja myöten. Palautteet voi ohjata omiin näkymiinsä, jolloin kokonaisuutta on helpompi hahmottaa ja jakaa vaikka kanava- tai palautetyyppisesti useamman henkilön hoidettavaksi.

Hoidettu palaute kuitataan valmiiksi, jolloin se katoaa listoilta ja käyttäjälle näytetään vain hoitamattomat palautteet.

Sosiaalisen median mittaaminen ja analytiikka

Kun kysyt mittaatteko sosiaalisen median tekemistänne säännöllisesti, esimerkiksi kuukausitasolla, saat vastaukseksi suurella todennäköisyydellä, että asioita mitataan liian vähän, liian epäsäännöllisesti ja yleensäkään sopivia mittareita ei ole mietetty. Miksi näin, arvannet syyn.

Sprout Socialin raportointimahdollisuudet tarjoavat useamman tulokulman analytiikkaan:

  1. Kanavakohtainen toimivuusraportointi
  2. Useassa kanavassa myös erilaisia benchmark-raportteja, joissa on mahdollista verrata omien tilien toimintaa esimerkiksi kilpailijoiden tileihin.
  3. Isompaa kanavakokonaisuutta hallitsevalle monipuoliset kanavakokonaisuuksien toimintaan pureutuvat raportit, joista on helppo muodostaa yhdellä silmäyksellä kokonaisuuden toiminta.
  4. Sisältöstrategiassa määriteltyjen teemojen toimivuuden mittaaminen kanavissa

Kanavien analytiikan kanssa työskennelleet tietävät tämän tyyppisten raporttien vaativan tunteja työaikaa, mikäli käytössä ei ole sopivia työkaluja.

Sosiaalisen median mainonnan ja kampanjoiden analytiikka

Sprout Social mahdollistaa Facebook-mainonnan tekemisen ja analysoinnin suoraan työkalusta Tämän lisäksi saat myös Instagram-, Twitter- ja LinkedIn-mainonnan toimivuuden raportoinnin.

Mainonnan raportointi yhdistettynä kanavarajojen yli menevän orgaanisen toimivuuden raportointiin antaa sosiaalisen median hallinnoijalle mielenkiintoisen mahdollisuuden. Lieneekö kampanjoiden toimivuuden mittaaminen ollut koskaan näin helppoa:

Kampanjan mainonnan raportointi jokaisesta mainoskanavasta yhdessä raportissa
Kampanjassa käytettyjen julkaisujen toimivuuden raportointi yhdessä raportissa sisältäen julkaisut kaikista kanavista

 width=

Somecon omassa käytössä, niin asiakkuuksissa kuin omassa sisältötyössä, Sprout Social säästää viikkotasolla tunteja työaikaa. Julkaisutyö, yhteistömanagerointi ja arjen analytiikka on tehtävissä saman käyttöliittymän kautta ilman hyppimistä palvelusta toiseen ja kymmenien salasanojen kanssa pelaten.

Suunnitelmallisesti käyttöönotettuna ja pelisäännöt mietittynä sosiaalisen median hallintatyökalu tukee myös viestinnän tekijöiden hyvinvointia, kun päivän sisällä tarvittavat ympäristöistä toiseen tapahtuvat hypyt ja keskeytykset minimoidaan ja aikaa vapautuu myös hengittämiseen, mikä on luovuuden elinehto.

Mikäli oman tekemisen tehostaminen ja ajan säästäminen arjessa kiinnostaa, varaa aika Sprout Socialin demolle ja keskustellaan tilanteestanne lisää!

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta