LM Someco logo

Instagramin ihmeellinen maailma

Maailmalla hurjan suosion saavuttanut kuvapalvelu Instagram on yrityksille erinomainen tapa visualisoida verkkoviestintää. Palvelu jatkaa kehitystään ja sen käyttäjämäärät kasvuaan: maailmanlaajuisesti käyttäjiä on jo yli 600 miljoonaa ja Suomessakin jo 1,2 miljoonaa. Käyn tässä blogiartikkelissa läpi, millainen palvelu Instagram on ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa yrityksille.

Instagramin perusideana on jakaa visuaalista sisältöä omasta elämästä kuvina tai videoina. Instagram kulkee selvästi kuva edellä: siinä missä Facebookissa ja etenkin Twitterissä tekstillä on selkeä merkitys osana kanavaa ja sen toimivuutta, Instagramissa kuva kertoo kaiken. Monet käyttäjät eivät edes pysähdy lukemaan kuvaustekstiä, vaan selaavat Instagramia kuin inspiroivaa katalogia.

Instagram, joka viittaa nimessään juuri tähän hetkeen (instant), on eksynyt vuosien saatossa hieman alkuperäismerkityksestään, eikä kanavan ideana ole välttämättä kertoa, mitä tapahtuu juuri nyt. Tämä on seurausta mm. uutisvirran algoritmista, jonka Facebook lisäsi vuoden 2016 keväällä palveluun. Vaikka ajankohtaisuus on siis edelleen tärkeä osa Instagramia, kuvat eivät tule virtaan niiden lataamishetken mukaisessa aikajärjestyksessä. Sen sijaan sovellus analysoi jatkuvasti, millaiseen sisältöön juuri sinä reagoit, ja syöttää kuvia sinulle sen mukaisessa järjestyksessä.

Entä miksi niin moni on hurahtanut Instagramiin? Osa Instagramin houkuttelevuutta on varmasti sen helppokäyttöisyys: lähes kaikilla on nykyään älypuhelimessa laadukas kamera, jolla hyvännäköisen kuvan ottaminen on helppoa. Samaten kuvankäsittely on tehty Instagramissa helpoksi selkeiden ja monipuolisten kuvanmuokkausvaihtoehtojen ja filttereiden avulla. Toisaalta kuvavirran kuvista yhä useampi on selkeästi järjestelmäkameralla toteutettu. Jos siis aikojen alussa Instagramissa julkaistiin kuvia puolihuolimattomasti, nykyään kuvien laatuun ja tilin yleisilmeeseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Jos taas ei ole itse innokas kuvaaja, mutta haluaa seurata tiettyjen aihepiirien valokuvia, se onnistuu helposti aihetunnisteiden eli hashtagien avulla.

Instagramin perusteet pähkinänkuoressa

Instagram perustettiin vuonna 2010, ja Facebook osti kanavan vuonna 2012. Instagram on kuvien jakopalvelu, josta kuvia voi halutessaan jakaa helposti myös muihin sosiaalisen median kanaviin. Käyttäjä voi lisätä kuvaan paikkatiedon ja merkitä kuvaan muita käyttäjiä. Palveluun ladattuja kuvia voi katsella myös verkkoselaimella, mutta kuvien lataaminen onnistuu pääasiassa vain mobiililaitteilla. Windows tosin uutisoi lokakuussa, että Windows 10 mahdollistaa nyt palvelun käytön kokonaisuudessaan myös pöytäkoneella.

Instagram on kehittänyt palveluaan jatkuvasti vuosien saatossa. Yksi suurimmista muutoksista tapahtui syyskuussa 2015, kun Instagram-mainonta rantautui Suomeen. Toinen kohinaa aiheuttanut muutos tapahtui vajaa vuosi myöhemmin elokuussa 2016, kun Instagram lanseerasi suoraan Snapchatista kopioidun Instagram Stories -toiminnallisuuden. Toki  jo pitkään tätä ennenkin lyhyiden videopätkien julkaisu kuvavirrassa oli mahdollista.

Suurien muutosten lisäksi joukkoon on mahtunut myös paljon muuta: alunperin aina neliöksi rajautuvat kuvat saa julkaistua nykyään myös vaaka- tai pystykuvina, kuvia pystyy nykyään zoomaamaan ja kuvien muokkaaminen filtterien avulla kehittyy koko ajan. Alunperin Instagramissa vain tykättiin kuvista, nykyään kanavassa voi myös kommentoida kuvia, tallentaa niitä omaan käyttöön ja lähettää yksityisviestejä muille käyttäjille.

Instagram ei omista Instagram-palvelussa tai sen kautta julkaistua sisältöä. Käyttäjä kuitenkin sitoutuu Instagram-palvelun tietosuojakäytännön ehtoja noudattaen antamaan Instagramille luvan käyttää mitä tahansa Instagram-palvelussa tai sen kautta julkaisemaasi sisältöä. Tietosuojakäytännön mukaisesti tilin hallitsija saa valita, kuka voi nähdä tilin sisältöä. Instagram-käyttäjän tulee olla olla yli 13-vuotias.

Yrityskäytön lyhyt oppimäärä

Unohdetaan hetkeksi yksityishenkilöiden Instagramin käyttö. Millaisia mahdollisuuksia kanava tarjoaa yrityksille? Mitä yritysten kannattaa Instagramissa julkaista?

Otetaanpa muutama esimerkki. Maailman suosituimmilta yritystileiltä, kuten National Geographic (yli 67 miljoonaa seuraajaa) tai Nike (yli 68 miljoonaa seuraajaa) voi katsoa, mitä maailmanlaajuiset ja huippusuositut brändit tekevät Instagramissa. Suomessa volyymit ovat luonnollisesti pienempiä, esimerkiksi Salomon Runningilla on 245 tuhatta, Visit Finlandilla 172 tuhatta ja Finnairilla 67 tuhatta seuraajaa.

Instagram-tileillä luodaan etenevissä määrin tarinaa, joka luo ja vahvistaa brändimielikuvaa. Instagramissa kyse on usein fiilistetystä ja kauniiden kuvien katsomisesta, minkä takia esimerkiksi matkailu- ja ruokabrändeillä on paljon potentiaalia Instagramin tapaisessa kanavassa. Muidenkaan ei kannata lyödä hanskoja tiskiin, vaikka oma yritys ei olisikaan automaattisesti ”Insta-materiaalia”.  Esimerkiksi B2B-yritykset voivat rakentaa työnantajamielikuvaansa Instagramissa antamalla työntekijöille mahdollisuuden kuvata yrityksen arkea, kuten me Somecon Instagramissa teemme. Kannattaa ideoida yhdessä ja laittaa mielikuvitus lentämään! Kannattaa myös muistaa, että suosittua tiliä ei luoda kuukaudessa tai kahdessa, vaan kaiken edellytyksenä on toimiva sisältö. Sen avulla seuraajamäärä kasvaa pikkuhiljaa.

Instagram kehittää palveluun jatkuvasti sellaisia ominaisuuksia, jotka tukevat erityisesti yrityskäyttöä. Instagramin yrityssivut ovat mahdollistaneet mm. sen, että yritykset saavat lopultakin dataa tiliä seuraavien ikä- ja sukupuolijakaumasta sekä julkaisujen todellisesta näkyvyydestä. Yritystiliin pystyy lisäämään myös Ota yhteyttä -painikkeen, johon yritys voi lisätä sähköpostiosoitteensa tai vaikka puhelinnumeronsa. Myös jo aiemmin mainittu Instagram-mainonta avaa myös mahdollisuuksia yrityksille.

Tässä muutamia ideoita, miten yrityksen kannattaa alkaa ideoimaan Instagram-tilin sisältöä.

#Tarinankerronta

Miten kuvailisit brändiäsi? Minkälaisia mielikuvia haluat herättää ihmisissä? Mistä yrityksessäsi on kyse? Missä liikutte, mitä teette? Mitä väriä tai vaikkapa kuviota haluat korostaa kuvavirrassasi?

#Behind the Scenes

Ihmiset ovat yleensä uteliaita kurkistamaan kulissien taakse, jos yritys tai sen tuote kiinnostaa muutenkin. Miten tuote valmistuu? Mitä toimistolla tänään tapahtuu? Se, joka on itselle arkipäiväistä, saattaa olla muille hyvinkin mielenkiintoista! Pohtikaa yrityksen sisällä, ketkä kaikki voisivat päivittää tiliä: sosiaalisen median kanavien päivittämiseen kannattaa valjastaa muutkin kuin markkinointi- ja viestintäosasto.

#Tapahtumat

Luo tapahtumallesi #aihetunniste ja aloita pöhinä jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua. Kannusta osallistujia julkaisemaan aihetunnisteella tapahtuman tunnelmia ja jaa myös muiden kuvia, luvan kanssa. Kuvavirtaa voi käyttää hyväksi myös tapahtumassa: mikset lisäisi Instagram-kuvavirtaa Twitter-päivitysten virran kaveriksi screenille?

#Kilpailut

Ota fanisi mukaan luomaan sisältöä ja näe brändisi asiakkaiden silmin. Kannusta ja ohjeista kuvaamaan tietyllä aihetunnisteella. Kilpailun kuvasatoa voi ihastella myöhemmin vaikka lataamalla Instagram-kuvavirran verkkosivuille – näin kuvat eivät  jää unholaan kisan päättymisen jälkeenkään. Muistathan aina, että kuvan yhteydessä pitää näkyä kuvaajan tiedot, eli Instagramista tuotavaa sisältöä ei saa väittää toisen tuottamaksi. Ole siis aina avoin, ja muista, ettei tiliä kannata jättää vain kilpailujen varaan: kilpailut eivät saa olla tilin ainoaa sisältöä.

Jos vielä mietit, kannattaako Instagramiin lähteä, kysy tiimiltäsi: onko yritykselläni visuaalinen tarina kerrottavana? Jos vastasit kyllä, anna Instagramille mahdollisuus tuoda yrityksesi lähemmäs asiakkaitasi!

Artikkeli on alunperin julkaistu 25.6.2013 ja päivitetty viimeksi 18.1.2017.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta