Someco

CMAD2014: Esittelyssä päivän mielenkiintoisimmat työkalut

CMAD2014: Esittelyssä päivän mielenkiintoisimmat työkalut

CMADfiMaanantaina 27. tammikuuta CMAD2014-tapahtuma kokosi jälleen suomalaiset yhteisömanagerit yhteen. Tapahtumassa tutustuttiin erityisesti yhteisömanagerien työtä helpottaviin tuttuihin ja vähän tuoreempiin työkaluihin. Tässä koontia päivän mielenkiintoisimmista työkaluesittelyistä.

 

 

Jari Jaanto NinchatNinchat

Ninchat on chatalusta, jota hyödynnetään asiakaspalvelu- ja keskustelusovelluksena. Henkilökohtaisen asiakaspalvelun lisäksi alustaa käytetään erilaisissa teemakeskusteluissa esimerkiksi televisio- ja radio-ohjelmien sekä striimauksien yhteydessä.

– Valttimme on tietoturva, sillä pystymme tarjoamaan pankkitasoista tietoturvaa kotimaisella tuella, Jari Jaanto kertoo.

 

EzyInsights

EzyInsights

EzyInsights on palvelu, joka luotaa keskusteluja ja keskustelijoita sosiaalisssa kanavissa. EzyInsights’n motto on ”Do less, know more”.

– Näytämme kaikkein tärkeimmät ja vaikutusvaltaisimmat faninne. Usein nämä eivät ole samoja henkilöitä, Christel Vaenerberg sanoo.

 

Flockler

Flockler

Flockler on julkaisualusta, jolle voidaan viedä organisaation itse tuotettua tai muiden tuottamaa sosiaalista sisältöä joko automatisoidusti tai manuaalisesti. Yrityksen asiakkaita ovat useat suomalaiset mediatalot ja yritykset, jotka julkaisevat muiden tuottamaa sisältöä.

– Useat muut työkalut keskittyvät kuuntelemiseen, mutta Flockler on julkaisualusta sosiaalisella kulmalla, toimitusjohtaja Toni Hopponen kertoo.

 

Good vs. Bad

Good vs. Bad

Good vs. Bad analysoi yrityksestä käytävää verkkokeskustelua. Automatisoidun analysoinnin lisäksi sisältöjä käy läpi myös suuri joukko ihmisiä.

– Lähdemme liikkeelle Twitter edellä, sillä twiittejä on hankala analysoida täysin koneellisesti esimerkiksi ironian takia, Juha Karjalainen perustelee.

 

HeiaHeia

HeiaHeia

HeiaHeia on sosiaalinen liikuntapäiväkirja, jota myös monet yritykset hyödyntävät oman henkilöstönsä tai kohderyhmänsä liikunnalliseen aktivointiin. Ryhmillä voi olla vaikkapa yhteisiä liikuntasuunnitelmia tai tavoitteita.

– Henkilöstö voi tsempata toisiaan yhteiseen liikunnalliseen tavoitteeseen, esimerkiksi tiettyyn tuntimäärään, Jens Alderin kommentoi.

 

HolviHolvi

Holvi on yhteiseen tekemiseen suunniteltu verkkopankki, johon on kuuluu myös verkkokauppa. Verkkopankki soveltuu esimerkiksi yhdistyksien taloudenpitoon ja tapahtumien järjestämiseen, sillä tiliä voi hallinnoilla yhden ihmisen sijaan useampi henkilö. Esimerkiksi syksyllä järjestetyn Slush-tapahtuman rahaliikenne järjestettiin Holvi-palvelun kautta.

– Taistelemme jähmeyttä vastaan. Vaikka toimimme vanhoollisella alalla, emme halua sen näkyvän asiakkaille asti, Krista Kauppinen summaa.