LM Someco logo

Facebook uutisvirran algoritmi rankaisee, jos sivustosi ei ole mobiilioptimoitu

Facebook ilmoitti alkuviikosta, että uutisvirran algoritmi kehittyy taas eteenpäin. Viime aikoina Facebook on panostanut erityisesti linkkien laadun parantamiseen palvelussaan – alkukesästä julkaistiin, että huonolaatuisiksi linkeiksi kategorisoitavaa sisältöä tullaan näyttämään yhä vähemmän uutisvirrassa. Tällaiseksi sisällöksi voidaan luokitella esim. sisältö, jonka lukemiseen linkkejä klikanneet eivät käytä aikaa vaan he palaavat heti takaisin Facebookiin. Myös ne sivut, jotka spämmäävät uutisvirtoja jakamalla useita linkkejä päivässä, tulevat saamaan aiempaa huonompia näkyvyyksiä uutisvirrassa, jos käyttäjät eivät reagoi heidän jakamiinsa linkkeihin.

Nyt Facebook haluaa vähentää näkyvyyttä myös niiltä linkeiltä, jotka ohjaavat Facebookista muille sivustoille sisältöä lukemaan ja joiden latautuminen kestää pitkään. Ylipäätään ihmisten käytös on muuttunut yhä kärsimättömämmäksi, monet turhautuvat eivätkä todellakaan jaksa odottaa, jos linkin takaa löytyvän sivuston lataaminen kestää. Tällöin jätämme hyvänkin sisällön helposti lukematta. Facebookin tietojen mukaan jopa 40 % käyttäjistä jättää sivun, jos sen latautuminen kestää yli kolme sekuntia.

Tähän Facebook nyt pureutuu tekemällä seuraavan uutisvirran algoritmin muutoksen. Facebook haluaa luoda kanavassaan optimaalisen käyttäjäkokemuksen, eikä laittaa käyttäjiä odottelemaan hitaasti latautuvia sivuja. Uutisvirran algoritmi tulee siis seuraamaan, kuinka pitkään sivustosi latautuminen kestää, etenkin mobiilisti, ja tämä tulee vaikuttamaan jakamiesi linkkien menestykseen, etenkin mobiilikäytössä. Näin ollen käyttäjät saavat nähtäväkseen aiempaa useammin sellaisia linkkejä, joiden lukeminen onnistuu, eikä niiden latautumisen odottelu ole käyttäjälle turhauttavaa.

Verkkosivun latausajan huomioiminen

Facebook tulee siis huomioimaan keskimääräisen ajan, joka verkkosivuston latautumiseen kestää Facebookissa linkin klikkaamisen jälkeen. Tässä huomioon otetaan toki käyttäjän verkkoyhteyden nopeus ja toisaalta kyseessä olevan verkkosivun tekniset edellytykset sivuston lataamisnopeuteen. Jos näiden mittareiden pohjalta näyttää hyvältä, linkki tälle sivustolle tulee näkymään aiempaa enemmän käyttäjien uutisvirrassa.

Facebook on jo vuosien ajan tehnyt vastaavaa optimointia. He mm. seuraavat, millaisella laitteella ja millaisella verkkoyhteydellä käyttäjä palvelua käyttää, ja muokkaavat tarjontaa vastaamaan yhteyden vaatimuksia. Jos yhteys on huono, Facebook ei esimerkiksi näytä niin paljon videoita tai linkkejä hitaasti latautuville nettisivuille.

Miten tämä muutos vaikuttaa sivuusi

Facebook kertoo muutoksen tulevan voimaan hiljalleen tulevina kuukausina. Muutoksen huomaa parhaiten niillä verkkosivuilla, jotka ovat erityisen hitaita. Kannattaa siis panostaa oman verkkosivuston teknisiin edellytyksiin latautua nopeasti. Tästä kannattaa jutella oman verkkosivuston tuottajan kanssa ja miettiä kehitysmahdollisuuksia. Kannattaa esimerkiksi vähentää linkkien lyhentämispalvelujen käyttöä, jotta sivusto latautuisi mahdollisimman suoraan ja nopeasti, pienentää sivustolta löytyvien kuva- ja muiden liitetiedostojen kokoa, jotta ne latautuisivat nopeammin, parantaa serverien laatua ja vähentää javascriptin käyttöä sivustollasi.

Mahdollisuutena Facebook Instant Articles

Mikäli sivustosi latautuu hitaasti, muttet halua tai voi panostaa verkkosivuston teknisten latausedellytysten parantamiseen, yksi vaihtoehto, jota kannattaa tutkia, on Facebook Instant Articles. Facebook on jo aiemmin tuonut tämän alustan käyttöön isoille julkaisijoille, mutta nykyisin kuka vaan voi hakea käyttöönsä Facebookin nopeiden artikkelien alustan, jolla voi lähteä julkaisemaan omia sisältöjään. Tässä blogissa en mene tähän teemaan syvemmälle, vaan palaamme pika-artikkeleihin piakkoin erillisellä blogikirjoituksella.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta