LM Someco logo

Instagram Stories eli tarinat – reaaliaikaista, sitouttavaa sisältöä

Instagram toi kolme vuotta sitten palveluunsa Stories-ominaisuuden eli tarinat. Toiminnallisuus oli käytännössä suoraan kopioitu Snapchatista ja tämän jälkeen se on jalkautettu myös emoyhtiö Facebookin puolelle. Toiminnon avulla niin Instagramin käyttäjät kuin brändit voivat jakaa hetkiä päivästään ja koota ne omaksi tarinakseen, joka häviää 24 tunnin kuluttua julkaisuhetkestä. Tarinoita voi koota profiilin kohokohtiin ja niihin voi palata myöhemmin. Tässä vuodelta 2016 päivitetyssä artikkelissa käyn läpi Stories-formaatin nykytilaa ja suosiota.

Sosiaalisen median jätti Facebookille Snapchat oli vaikea kilpakumppani. Se sai käyttäjät kiinnostumaan tarinankerronnasta, jollaista ei Facebookin omistamissa palveluissa ollut. Tarinamuotoisen viestin etuna on, että sisältö poistuu 24 tunnin kuluttua, jolloin käyttäjät ovat jakaneet sisältöä vähemmän sensuroituna tai kaunisteltuna kuin muissa kanavissa. Yrityksistä huolimatta Facebook ei saanut ostettua Snapchatia, joten kansainvälinen pörssiyhtiö lähti mukaan kilpailuun lanseeraamalla Instagramiin hyvin samanlaisen ominaisuuden.

Facebookin toimintamalli on selkeä: aika ajoin joku keksii jonkun uuden tavan viestiä tai tavan tuottaa mielenkiintoista, uudenlaista sisältöä. Facebook seuraa hetken tilannetta ja jos uudenlainen toimintamalli näyttää ottavan tuulta alleen, se kopioi ominaisuuden omaan palveluunsa. Näin kävi aikanaan niin Foursquaren tuomille paikkamerkinnöille, Periscopen lanseeraamille suorille lähetyksille kuin Snapchatin Stories-formaatillekin.

Seuraavana vuorossa taitavat olla musiikkivideot, sillä Instagram Storiesiin tuli vastikään mahdollisuus lisätä oman videon taustalle musiikkia. TikTok on noussut nuorten keskuudessa suosituksi juurikin lyhyillä ja itse tanssituilla videoilla. Nyt moni vaikuttaja on Instagramissa hypännyt mukaan samaan ilmiöön.

Instagram Stories käytännössä

Stories -tarinat näkyvät niin Instagramin kuin Facebookin uutisvirran yläosassa ja kumpainenkin palvelu on alkanut antaa tarinamuotoiselle sisällölle paljon huomiota. Tarinoita voi katsella peräkkäin kaikilta seuratuilta tileiltä, jolloin tarinasta toiseen siirryttäessä palvelu tarjoaa mainostettua sisältöä käyttäjälle. Yksittäisiä sisältöjä voi ohittaa napauttamalla näyttöä. Yli 10 000 tykkääjää keränneet tilit voivat lisätä tarinoihinsa linkkejä, joita swaippaamalla eli pyyhkäisemällä ylöspäin voi avata linkin ja lukea lisää. Tykkäyksiä tai kommentteja ei tarinoille voi antaa julkisesti, vaan niitä kommentoidaan yksityisviesteinä. Tarinalla on samat yksityisyysasetukset kuin omalla Instagram-tililläsi on, ja on mahdollista selata, ketkä kaikki ovat katsoneet tarinasi. Voit myös piilottaa tarinoita valitsemiltasi henkilöiltä.

Instagram Stories-toimintoja

  1. Sisältömuodot: Sisältö voi olla kuvaa tai videota. Sen voi kuvata joko sovelluksella tai valita puhelimen kuvavirrasta. Stories-toiminto tarjoaa kuvaamisen lisäksi Boomerang-toiminnallisuuden, mahdollisuuden suoriin lähetyksiin, super zoomin, tarkentavan kuvauksen ja kuvauksen ilman käsiä.
  2. Kun itse sisältö on valittu, voit muokata sitä Instagram Stories-toiminnoilla. Voit lisätä värilayereita, ylöspyyhkäisylinkin IGTV-videoihin tai linkin muualle, jos tililläsi on yli 10 000 seuraajaa. Jos teet kaupallista yhteistyötä, voit merkitä liiketoimintakumppanin. Voit kirjoittaa tekstiä ja muokata tekstin ulkoasua.
  3. Voit lisätä julkaisuusi tarroja. Niissä voit merkitä sijainnin ja lämpötilan, mainita muita tilejä, lisätä avainsanan, giffejä, kellonajan, vuorovaikutteisuutta kyselynä, pyytää yleisöäsi esittämään sinulle kysymyksiä, tehdä lähtölaskennan tai visan, tehdä keskustelunavauksen tai lisätä sisältöön musiikkia. Voit myös aloittaa keräyksen hyväntekeväisyyslahjoitukseen tai lisätä kuvan päälle toisen kuvan.
  4. Stories-sisältöä voi lähettää yksityisviestinä tai voit automoida sisällön julkaistumaan Instagram Storiesista suoraan myös Facebook Storiesiin.
  5. Jo julkaistuista Storyista voit koota kohokohtia, joita pääsee katsomaan Instagram-profiilisi kautta.

Stories-formaatin suosio kasvaa

Instagram Stories on selkeästi nopeimmin kehittyvä sisältömuoto, jota brändit ja yritykset voivat sosiaalisessa mediassa hyödyntää. Sen avulla voit tuottaa kevyttä sisältöä, joka sitouttaa ja tarjota myös omille sisällöntuottajille mahdollisuuden hypätä viestimään videolla matalalla kynnyksellä.

Stories on sisältömuotona kasvattanut suosiotaan ja yhä useammat viettävät tarinoiden parissa paljon aikaa. Globaalisti jo yli 500 miljoonaa Instagram-tiliä tuottaa Stories-sisältöä joka päivä. Yrityksille formaatti tarjoaa yhden uuden ulottuvuuden – mahdollisuuden tarjota kevyesti kulutettavaa, sitouttavaa sisältöä. Sen avulla voidaan tavoittaa oma kohderyhmä niin arkisilla tunnelmakuvilla ja videoilla kuin selkeästi tuotetuilla brändiviesteillä. Stories tarjoaa sisältömuotona mahdollisuuden etenkin ajatusjohtajuuden ja työnantajakuvan rakentamiseen.

Oletko jo miettinyt, miten Instagram Stories sopii sisältömuotona brändisi tai yhteisösi markkinointiviestintään? Instagramin ja Instagram Storiesin kehityksestä tullaan puhumaan myös Somecoffee-seminaarissamme Helsingin Musiikkitalolla 1.10.2019 – varaa paikkasi nyt!

Julkaistu alunperin 2.8.2016, päivitetty 11.9.2019.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta