Someco

Viisi vinkkiä koulutuksen järjestäjälle

Viisi vinkkiä koulutuksen järjestäjälle

Näiden viiden tärpin avulla varmistat, että sosiaalisen median koulutuksen järjestäminen tukee tavoitteitanne – ja on vaikuttava! Muista myös ottaa kouluttaja mukaan toteutuksen suunnitteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

1. Määritä tavoite

Ennen koulutusta on hyvä kirjata selkeästi ylös, mihin ongelmaan tai haasteeseen koulutuksella haetaan ratkaisua, tai mitä koulutukseen osallistuvien halutaan tietävän tai pystyvän tekemään koulutuksen jälkeen. Tässä muutamia vaihtoehtoisia tavoitteita:

  • Osallistujilla on yleiskuva tärkeimmistä kanavista ja esimerkkejä niiden käytöstä organisaatiolle relevantissa kontekstissa.
  • Osallistujat voivat osallistua oman alansa keskusteluihin
  • Osallistujat osaavat toteuttaa mainoskampanjoita Facebookissa
  • Osallistuja tietää, miten aloittaa oman asiantuntijabrändinsä rakentaminen
  • Osallistujat osaavat rakentaa johdolle raportin yrityksen sosiaalisen median kanavien menestyksestä

 

Yhdessä mietityt tavoitteet kannattaa myös viestiä mahdollisimman selkeästi koulutuksen suunnittelijalle ja toteuttajalle, jotta hän tietää, mitä onnistumiseen vaaditaan.

2. Priorisoi ja rajaa

On houkuttelevaa järjestää koulutus isolle porukalle, ja asettaa yhdelle koulutukselle useita erilaisia tavoitteita. On toki mahdollista sisällyttää vaikka kaikki aiemmin mainitut esimerkkitavoitteet samaan luentomaiseen koulutukseen. Tavoitteiden ja osallistujamäärien kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi karsi tavoitteet 1-3 tärkeimpään ja rajaa osallistujamäärä noin 10 henkeen.

Pienryhmissä ihmiset uskaltavat kysyä ja keskustella enemmän, ja rajattu tavoitteiden määrä auttaa sekä keskittymään tilanteessa että myöhemmin seuraamaan tavoitteiden saavuttamista. Mitä isompi porukka, sitä isompaa on myös hajonta osaamisen lähtötasossa. Ison heterogeenisen ryhmän koulutuksessa on riskinä, että edistyneet turhautuvat ja kokemattomat tuntevat, että koulutuksessa tulee liikaa asiaa. Isolla massaluennolla ei pystytä tukemaan taitojen soveltamista omakohtaisesti.

3. Selvitä lähtötaso

Pyri selvittämään osallistujien lähtötaso etukäteen tai pyydä kouluttajaa selvittämään se. Yksi keino tavoitteiden kirkastamiseen ja priorisointiin on myös katsaus oman alan toimintaan tai kilpailijoiden toimintaan. On tärkeää ymmärtää, millaisessa kilpailutilanteessa ollaan: ovatko oman alan vaikuttajat jo aktivoituneet verkossa, vai olemmeko edelläkävijöitä kannustaessamme henkilöstöä tuottamaan ja jakamaan sisältöjä?

Koulutuksia vertailtaessa kannattaa myös kysyä suoraan kouluttajalta, mille osaamistasolle kukin koulutus on tarkoitettu. Yrityskohtaisesti tai henkilökohtaisesti räätälöidyt koulutukset tarjoavat enemmän mahdollisuuksia lähtötason ja eri osaamistasojen huomioimiseen.

4. Valitse koulutusmuoto

Koulutusmuotojen valinnassa kannattaa myös konsultoida kouluttajaa. Erilaisia muotoja ovat esimerkiksi:

  • Yksittäinen kolmen tunnin pienryhmäkoulutus
  • Useita lyhyitä koulutuksia samalle ryhmälle
  • Koko päivän kestävä koulutus
  • Työpaja, jossa opetellaan tekemään asioita kouluttajan johdolla
  • Lyhyt luento isolle osallistujaryhmälle
  • Henkilökohtainen sparraus
  • Webinaari tai webinaarikokonaisuudet

 

Ihmisen kapasiteetti oppia ja omaksua tietoa on rajallinen. Onkin usein hyvä hakea monipuolisuutta myös koulutusmuotoja vaihtelemalla ja niistä erilaisia koulutusputkia rakentamalla. Lyhyiden koulutusten lisäksi voi olla hyvä järjestää webinaareja tai henkilökohtaisia sparrauksia oppimisen syventämiseksi. Toisinaan myös kotitehtävät koulutusten välissä auttavat syventämään tietoa ja kertamaan koulutuksen aikana opittua. Näihin on hyvä kysyä koulutuksen järjestäjän näkemystä.

5. Seuranta

Koulutuksen tarkoitus on auttaa ihmisiä ratkaisemaan ongelma tai tekemään joku asia paremmin kuin ennen. Olennainen osa osaamisen syventämistä on seurata koulutuksille asetettujen tavoitteiden ja toivottujen hyötyjen toteutumista.

Uudenlaisen avoimen viestintäkulttuurin omaksuminen ja vaikuttajaksi ryhtyminen voi olla hyvin hidas prosessi, jossa opitaan taitoja yksi kerrallaan. Jo se, että arjessa löydetään itselle tai omalle organisaatiolle sopiva tapa toimia, voi viedä aikaa. Yksittäiset puolen päivän koulutukset voivat jäädä omasta arjesta irralliseksi kokonaisuudeksi, jolloin oppeja on vaikea siirtää käytäntöön. Jos omaan arkeen siirrettäviä konkreettisia asioita ei löydy, koulutusten opit saattavat unohtua ja jäädä tekemättä.

 

Kiinnostuitko siitä, miten henkilöstön osaamista kehitetään tavoitteellisesti? Kokosimme sinulle myös oppaan, jonka avulla otat avoimen viestintäkulttuurin ensiaskeleita, tai jopa kokonaisen dialogiloikan!

Kirjoittaja haluaa auttaa yrityksiä palvelemaan asiakkaitaan tehokkaammin. Hän peräänkuuluttaa asiantuntijoita tuomaan erityisesti omaa asennetta enemmän esille.

 

28.05.2018