Someco

Miten toimia, kun Facebookin tykkäysportti ’like gate’ poistuu

#SomenHermolla

Miten toimia, kun Facebookin tykkäysportti ’like gate’ poistuu

facebook logoFacebook ilmoitti elokuussa, että tykkäysportin (like gate) käyttömahdollisuus tullaan poistamaan palvelusta marraskuun 5. päivä. Nyt tämä hetki alkaa olla käsillä, eli viimeisetkin tykkäyksiä hakevat kampanjat ovat aivan loppusuoralla. Siksi käynkin nyt läpi, millaiseen kampanjointiin kannattaa seuraavaksi panostaa Facebookissa.

 

 

 

Mistä muutoksessa onkaan kyse?

Alkuun vielä yhteenvetona niille, joille muutos tulee yllätyksenä: Facebookissa ei enää saa toteuttaa kilpailuja, joissa ennen osallistumislomakkeen näyttämistä osallistujaa edellytetään tykkäämään sivusta. Facebook siis tulee muuttamaan ohjelmointirajapintaansa 5.11.2014 niin, ettei tykkäysportin käyttö ole enää teknisesti mahdollista. Nämä kampanjat ovat olleet kustannustehokas tapa hakea sivuille lisää tykkääjiä. Kampanjoilla on voitu kasvattaa sivujen fanikantaa esimerkiksi arpomalla kyseisen brändin tuotteita. Toki kilpailuissa on usein menty myös metsään jakamalla voittoina jotain aivan muuta kuin omaa tuotetta, jolloin sivulle saadut uudet tykkääjät eivät olekaan kovin pitkäaikaisia tykkääjiä tai edes kyseiselle yritykselle potentiaalisia asiakkaita.

Tämä kampanjointisääntöjen muutos tukee Facebookin toivetta siitä, että brändisivujen tykkääjät tosiaankin olisivat kyseisen brändin faneja, eivätkä he ainoastaan tykkäisi brändin sivusta siksi, että voisivat voittaa kilpailussa jotain. Sivuille on tärkeä löytää todellisia faneja ja todellisia brändilähettiläitä, jotka haluavat reagoida julkaisuihin ja jakaa niitä eteenpäin.

Väitän, että tämä muutos tulee vaikuttamaan tapoihin, joilla markkinointia tehdään Facebookissa. Kun kustannustehokkaat like gatea hyödyntävät kampanjat lopetetaan ja tykkääjien hankkimisen hinta kasvaa, muuttuvat myös kampanjoiden tavoitteet. Uskon, että jatkossa julkaisujen mainonnalla haetaan enemmän kattavuutta ja sitoutumista sivun viesteihin, eikä niinkään haalita tykkääjiä sivuille. Facebookin uutisvirran algoritmi (jota Facebook ei enää kutsu EdgeRankiksi) on selkeästi vähentänyt julkaisujen näyttämistä sivusta jo tykkääville käyttäjille, joten jatkossa Facebookin hyödyntämisessä mainostuksen käyttö tulee olemaan yhä isommassa roolissa.

Mainonta Facebookissa

Agency @ FacebookOlen blogannut Facebook-mainonnasta aiemminkin, esimerkiksi noin vuosi sitten itse mainostyökalusta, kun Facebookin mainostyökalu uudistui. Senkin jälkeen Facebook on tehnyt pienempiä uudistuksia työkaluvalikoimaan, erityisesti kohdennusmahdollisuuksiin ja kehittänyt mainontaa yhä tehokkaampaan suuntaan. Viime viikolla osallistuimme Louhimiehen Petran kanssa Agency @ Facebook -tapahtumaan Facebookin EMEA-alueen pääkonttorilla Dublinissa, ja ehdottomasti parasta antia oli Facebook-mainonnan mahdollisuuksien läpikäynti.

Facebook painottaa oikeiden ihmisten tavoittamista, oikeissa paikoissa ja oikeina hetkinä. Tämän palvelu mahdollistaakin erinomaisesti, koska Facebookin avulla sama käyttäjä tunnistetaan, käytti hän palvelua sitten tietokoneen selaimella, tabletilla tai älypuhelimellaan. Käyttäjien tunnistaminen ja mainonnan kohdentaminen heille on niin toimivaa, koska käyttäjät toimivat omina itseinään omine tietoineen, eivätkä he ole ainoastaan sekalaista bittivirtaa.

Jatkossa suosittelenkin panostamaan entistä enemmän mainontaan Facebookissa. Kaipaat sitten lisää reagointeja ja sitoutumista omalta kohderyhmältäsi, videoille katselukertoja, liikennettä verkkokauppaan tai rajatulle kohderyhmälle mainostamista, on Facebook-mainonta kustannustehokasta verrattuna perinteisiin medioihin.

Jos tähän mennessä Facebook-markkinointisi ohjenuorana on ollut hankkia sivuillesi paljon tykkääjiä, pitää omat tavoitteet uusia heti.

Muista tehdä nämä, jotta noudatat sääntöjä

  • Facebook-kampanjat, joissa on käytetty tykkäysporttia, tulee lopettaa viimeistään 4.11.2014.
  • Muista samalla tarkistaa Facebook-sivun välilehdet, jottei niillä ole tykkäämistä edellyttävää sisältöä. Poista sivusi välilehtien tekniikasta edellytys tykätä – toki tekstit voi muokata sivusta tykkäämiseen kannustavaan muotoon. Välilehtiä voit toki yhä käyttää.
  • Kampanjoita voi ja kannattaa toteuttaa Facebookissa jatkossakin, koska niiden avulla voi ensinnäkin sitoutttaa ja palkita omaa kohderyhmää mutta toisaalta kampanjoiden avulla voi myös hakea esimerkiksi uutiskirjetilaajia, joille omaa markkinointia on myöhemmin taas mahdollista kohdentaa.
04.11.2014