LM Someco logo

Facebookin kolme tuoreinta algoritmin uudistusta

Facebookin algoritmi, tuo sivuilla julkaiseville päänvaivaa aiheuttava sisältöjen näkyvyyttä määrittävä työkalu, on muuttunut jälleen. Vuoden 2017 viimeisen kuukauden aikana Facebook tiedotti jopa kolmesta erillisestä uudistuksesta. Tässä blogitekstissä avaan näitä uudistuksia ja niiden vaikutuksia yrityksille ja organisaatioille.

Algoritmi hylkii jatkossa ”engagement bait” –julkaisuja

Yrityssivujen orgaanisen näkyvyyden heikentyessä on kilpailu näkyvyyttä nostavista sitoutumisista entistä kovempaa. Sitoutumista pyritään saamaan millä keinolla hyvänsä, ja uutisvirroissamme näkyy yhä enemmän jopa käskynomaisia kehotuksia tykkäämään, kommentoimaan tai jakamaan.

Facebook on saanut palautetta, että tällaiset sitoutumisia keinotekoisesti haalivat julkaisut eivät ole ihmisten mieleen, vaan enemmänkin ärsyttävät. Facebook tulee vähentämään tällaisten niin sanottuja ”engagement bait”-kikkoja käyttävien julkaisujen näkyvyyttä. Esimerkiksi ”Tykkää, jos piparit ovat lempijouluherkkusi ja ihastu, jos tortut vievät sydämesi” –tyyppinen julkaisu tulee jatkossa saamaan vähemmän näkyvyyttä.

Facebookin tiimi on arvioinut satojatuhansia julkaisuja opettaakseen konetta tunnistamaan sitoutumiskehotteita. Nähtäväksi jää, kuinka tehokas Facebookin automatisoitu seula tulee näiden sisältöjen osalta olemaan, ja miten algoritmi näyttää vaikuttavan eri kielillä tehtyihin julkaisuihin. Muutos ei tule vaikuttamaan julkaisuihin, joissa kysytään apua, neuvoja tai suosituksia.

Tämä muutos muistuttaa meitä jälleen siitä, että hyvän sisällön pitäisi aiheuttaa reaktioita ihan pyytämättä. Vaikka taustalla on selkeästi myös Facebookin pyrkimykset saada yritykset käyttämään enemmän mainoseuroja, on taustalla silti aiheellinen ajatus sisältöjen vaikuttavuuden tärkeydestä.

Millaista tällainen ilman pyyntöjä sitouttava sisältö sitten on? Tähän aiheeseen löytyy inspiraatiota sekä Johannan bloggauksesta että Riikan uusimmasta tekstistä.

Haut ja uusintakatselut lisäävät videoiden näkyvyyttä

Videoiden näkyvyys on jo pitkään ollut lähtökohtaisesti parempaa kuin esimerkiksi kuva- ja linkkijulkaisuilla. Toki tässäkin videon sisältö on ollut ratkaisevassa roolissa – ei huono video hyvää kuvaa peittoa.

Videon näkyvyyteen on tullut lisäpäivityksiä pitkin vuotta, muun muassa katselun suhteelliseen kestoon liittyen. Facebookin uusimman ilmoituksen mukaan videot saavat jatkossa paremman näkyvyyden, mikäli videon julkaissutta sivua etsitään haulla tai sinne mennään suoraan videota katsomaan. Myös videoiden uusintakatselut tulevat jatkossa nostamaan niiden statusta algoritmin silmissä. Käytännössä siis, mikäli saman julkaisijan videoita palataan katsomaan uudemman kerran, nousevat tämän sivun videot paremmin uutisvirrassa esille.

Tällä päivityksellä Facebook ohjaa selkeästi tuottamaan toistuvampaa sisältöä – sellaista, jota ihmiset haluavat odottaa. Facebookin syksyllä lanseeraama Facebook Watch –ominaisuus antoi jo vihiä televisiosarjoja ja YouTube-videoita muistuttavasta tavasta tuottaa sisältöjä. Toistuvuus, sisältösarjat ja faniyhteisöä aktivoivat konseptit ovat kaikki esimerkkejä tavoista saada ihminen palaamaan sisältöjen pariin.

Mahdollisuus jäädyttää sivuja, henkilöjä ja ryhmiä

Facebook pyrkii jatkuvasti antamaan käyttäjilleen enemmän mahdollisuuksia kontrolloida oman uutisvirtansa sisältöä. Käyttäjä voi esimerkiksi piilottaa tiettyjä sisältöjä tai ilmiantaa niitä. Uusimpana ominaisuutena Facebook on esitellyt ”jäädyttämisen” (snoozing), mikä tarkoittaa, että voi piilottaa tietyn sivun, ryhmän tai ihmisen julkaisut omasta uutisvirrasta 30 päivän ajaksi.

Tästä ei tule sivun tai ryhmän ylläpitäjille tai henkilöprofiileille minkäänlaista ilmoitusta, mikä on yrityssivuille ikävää, sillä näin ei ole mahdollista kehittää omaa sisältöä jäädyttämisen ilmetessä.

Facebookissa on aiemminkin pystynyt tietysti lopettamaan sivun seuraamisen, tykkäämisen tai blokkaamaan tietyn henkilön kaikki julkaisut. Jäädyttäminen tuo näiden rinnalle kevyemmän toimintatavan, jolla voi antaa sisällöille myöhemmin vielä toisen mahdollisuuden. Ennen 30 päivän jäädytyssajanjakson päättymistä tulee ilmoitus, jossa kysytään, haluatko jatkaa jäädyttämistä vai aloittaa sisältöjen seuraamisen jälleen.

 

Mikäli haluat jatkossakin pysyä kärryillä Facebookin algoritmin ihmeellisessä maailmassa, suosittelen tutustumaan #SomenHermolla –webinaareihin, joissa asiantuntijamme pitää huolta siitä, etteivät uudistukset mene ohi.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta