LM Someco logo

Case Yle: Mahdollisuuksien WhatsApp

alypuhelimet kaytossaSuomi on pikaviestien luvattu maa. Tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti suomalaiset ovat innostuneet WhatsAppista, jonka viikoittainen käyttäjämäärä on vuodessa lisääntynyt yli 10 prosenttiyksikköä (TNS Connected Life 10/2015). Myös muutama kotimainen organisaatio on ”tarttunut luuriin” – mutta ei sillä perinteisellä puhetta vaativalla tavalla. Haastattelin aiheesta Yleisradiota, joka valjasti WhatsAppin markkinointiviestinnälliseen käyttöön tämän vuoden helmikuussa.

Tiheästi, mutta lyhyesti

Yleisradion tavoitteena on tavoittaa nuorta kohderyhmää nuorille sopivalla tavalla ja WhatsApp tuntuu sopivan tämän viestinnän väyläksi erinomaisesti, kertoo Ylellä viestinnän suunnittelijana toimiva Maria Ainamo-McDonald.

”Alkujaan ajatus whatsappailuun lähti talon sisältä Svenska Ylen puolelta. Siellä hyödynnettiin pikaviestinsovellusta korvaamaan sitä, ettei Uutisvahti-sovellusta ollut tuolloin saatavilla ruotsiksi.”

Maria Ainamo-McDonald

Maria whatsappailee vastaanottajalistojen avulla sadoille suomalaisille lähes päivittäin, lähettäen poimintoja kyseisen päivän ohjelma- ja verkkosisällöistä. WhatsAppin vastaanottajalistat toimivat siis vähän kuten ryhmätekstiviestit, mutta viestin lähetys sen tilanneille tapahtuu maksuttomasti netin yli. Alkujaan viesti lähetettiin vain maanantaisin viikkovinkkinä, mutta palautteen myötä toimintatapaa muutettiin päiväkohtaiseksi. Päivittäinen, lyhyempi ja persoonallinen viesti on saanut pelkkää positiivista palautetta.

Yhdelle vastaanottajalistalle WhatsAppissa mahtuu 256 jäsentä eli tilaajaa. Jos tilaajia tulee enemmän, tulee luoda toinen lista ja lähettää siis päivän viesti molemmille listoille erikseen. Marian mukaan viestien kirjoittaminen ja lähettäminen on näppärää WhatsAppin selainversion, WhatsApp Webin, avustuksella. Työläintä on lisätä ja poistaa ihmisiä vastaanottajalistalta. Henkilön puhelinnumero tulee lisätä sekä puhelimen yhteystietoihin että tämän jälkeen valitulle listalle.

Persoonallisen viestinnän voima

Maria kokee, että WhatsApp on heillä kanavista ehdottomasti kaikkein vuorovaikutteisin. Kaunopuheisten suositusten sijaan Ylen ohjelmaviestinnän WhatsAppissa kyse onkin siitä, että Maria viestittelee tilaajille oikeastaan ihan aitoja, omia kuulumisiaan ja sellaisia ohjelmasuosituksia, joiden takana hän henkilökohtaisesti seisoo. Nykyään Maria allekirjoittaakin viestit omalla etunimellään.

Kysyn Marialta, voidaanko oikeastaan edes puhua markkinoinnista. ”WhatsAppin hienous on ehdottomasti siinä kontaktissa, joka muodostuu vastaanottajien kanssa. On vaikea sanoa, onko kyse markkinoinnista vai viestinnästä – tätä voisi kuvailla palveluksi, jossa vastaanottaja saa haluamansa tiedon ja jossa olennaista on kommunikaation välittömyys. Vähän oikeastaan murehdinkin sitä, mitä käy jos WhatsApp-viestien tilaajien määrä räjähtää käsiin. Katoaako se suhde, joka on nyt muodostunut tilaajiin?”

yle-whatsapp3yle-whatsapp2Saipa allekirjoittanutkin tässä taannoin tiedon Pasilaan saapuvasta myrskystä ensimmäisenä oheisen Marian lähettämän viestin kautta.

Kauhu-rakkaussuhde WhatsAppiin

Maria kuvailee, että hänen aloittaessa aikanaan Ylellä, hän ei tiennyt sen tarjonnasta juuri mitään. Maria haluaisi oikaista käsityksen siitä, että Yle on kankea tai vanhanaikainen.

”Haluan auttaa nuoria löytämään Yleltä juuri ne sisällöt, jotka nuoria kiinnostavat. Aivan kuten itse olen löytänyt. Viestinnän kanavalla ei sinänsä ole väliä, mutta täytyy mennä sinne, missä nuoret jo ovat”, Maria sanoo. ”Ja ainakin meillä markkinoinnin tiimissä kannustetaan rohkeastikin kokeilemaan uutta. Whatsappailunkin käynnistäminen eteni pitkälti kokeilukulttuurin hengessä – suunnitelmaa ei hiottu viikkotolkulla.”

Maria kertoo samassa, että muutama viikko takaperin avattiin myös Yleisradiolle oma Snapchat-tili. Siellä sisältö on vähän keveämpää kuin WhatsAppissa: ideana on kurkistaa toimituksen työn kulissien taakse. Snapchatin tapaan kuva- ja videomateriaalit olisivat toki myös WhatsApp-viestinnässä mahdollisia, mutta Marian kokemusten mukaan kuvien toimitusvarmuus on ailahtelevaa.

”Tavallaan mulla onkin sellainen kauhu-rakkaus-suhde WhatsAppiin. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta mietityttää, miten suuresti WhatsApp-ohjelmavinkkejämme uskaltaa muiden kanavien kautta lähteä boostaamaan. Kuinka montaa listaa on mahdollista luotettavasti ylläpitää?” Maria miettii. ”Sitäkin on mietitty, voisiko vastaanottajalistoja kohdentaa teemoittain vielä paremmin tilaajien kiinnostusten mukaan. Whatsappailu itsessään on työni näkökulmasta vain palkitsevaa.”

Käyttäjäkokemus puhuu puolestaan

Yhdessä tuumin jäämme pohtimaan, että sovelluksen tulevaisuus organisaatioiden viestinnässä ja markkinnoinnissa taitaakin riippua siitä, miten Facebook, joka WhatsAppin tätä nykyä omistaa, kehittää palvelun teknisiä ominaisuuksia ylläpidon näkökulmasta. Kenties vuosi 2016 jo tuo uutta tietoa tällä saralla.

Odotellessakaan WhatsAppia ei tosin kannata kokonaan unohtaa – niin yksinkertainen ja nopea palvelu käyttäjän näkökulmasta on. Varsinkin kun tavoiteltavana on rajatun kokoinen kohderyhmä, WhatsApp voi olla brändille hälystä erottuva viestinnän väylä. Väylä, jossa asiakas riemulla sekä vastaanottaa fanittamansa brändin ajantasaista ja hyödyllistä sisältöä että kokee helpoksi kysyä lisää – WhatsAppin tutun ja toimivan käyttäjäkokemuksen saattelemana.

Kirjoittaja: Sini Suutari


 

Näin tilaat Ylen ohjelmavinkit:

  1. Lisää puhelimesi yhteystietoihin numero 040 176 4574 ja anna yhteystiedolle nimi, esimerkiksi ”Yle”. Whatsapp ei toimi, ellemme ole yhteystiedoissasi.
  2. Lähetä äsken luomaasi yhteystietoon Whatsappissa viesti, josta käy ilmi, että haluat tilata ohjelmavinkki-viestin. Esimerkiksi: ”Tilaisin ohjelmavinkkejä. t. Jukka”

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta