LM Someco logo

Sosiaalisen median mittaaminen – neljä askelta tavoitteelliseen tekemiseen

Sosiaalisen median tekemistä kannattaa mitata ja analysoida säännöllisesti, mutta on hyvä muistaa, että mittaamista ei tehdä mittaamisen ilosta. Ilman tavoitteita mittaaminen ja analysointi muuttuu vain toteavaksi raportoinniksi siitä mitä on tehty sen sijaan, että se toimisi tekemisen kehittämisen työkaluna ja kannustimena.

Sosiaalisen median mittaaminen ohjaamaan päivittäistä tekemistä

Lueskelin vastikään McChesneyn, Coveyn ja Hulingin kirjaa The 4 Disciplines of Execution, jossa esitellyn neljän askeleen mallin mukaan on mahdollista saavuttaa tehokkaasti suuria tavoitteita. Pähkinänkuoressa idea on, että vaikka lopullinen tavoite olisi suuri, on tavoitteellisuuden oltava läsnä päivittäisessä tekemisessä ja kannustamassa oikeaan suuntaan.

Kirjan ajatuksia löyhästi mukaillen päätin kirjoittaa neljä askelta, joiden avulla mittaamista ja analytiikkaa voi hyödyntää tehokkaasti tavoitteellisen toiminnan työkaluna.

 

1. Aseta pitkän tähtäimen tavoite

Mitä halutaan saavuttaa esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua? Tavoite voi olla esimerkiksi saada sosiaalisen median avulla enemmän liidejä kuin lähtötilanteessa tai saada ihmiset käyttämään uusia verkkopalveluita puhelinyhteydenottojen sijaan.

Tavoitteen asettamisessa kannattaa hyödyntää koko tiimiä ja keskustella, millainen päätavoite palvelisi parhaiten myös liiketoiminnallisia tavoitteita. Tavoitteen on hyvä olla selkeä ja tarkka, jotta on ylipäätänsä mahdollista mitata, onko tavoite saavutettu. Tavoitteena ei siis voi olla “saada enemmän liidejä” vaan esimerkiksi “kuuden kuukauden kuluttua saadaan 50 % enemmän uusia liidejä sosiaalisen median avulla”.

2. Aseta välitavoitteet päivittäistä tekemistä varten

Mitä on tehtävä tänään, ensi viikolla tai ensi kuussa, jotta kuuden kuukauden kuluttua ollaan tietyssä pisteessä? Välitavoitteet eivät saa olla ainoastaan jälkikäteen mittaamista, vaan niiden tarkoitus on kannustaa aktiivisesti pyrkimään kohti parempaa tulosta. Jotta kuuden kuukauden kuluttua ollaan pisteessä X on viikottain saavutettava Y ja päivittäin saavutettava Z.

Otetaan esimerkki.

Jos tavoitteena on, että kuuden kuukauden kuluttua sosiaalisessa mediassa julkaistujen rekrytointi-ilmoitusten kautta saadaan 50 % enemmän työhakemuksia, voi välitavoitteina olla esimerkiksi 1) viikossa julkaistaan x määrä työnantajakuvaa tukevaa sisältöä 2) rekryyn liittyviin julkaisuihin saadaan vähintään x määrä kattavuutta ja x määrä klikkauksia. Välitavoitteita voi olla useampia.

Välitavoitteita asettaessa on hyvä muistaa, että tavoitteen ei tarvitse olla helppo, mutta sen on oltava mahdollinen. Mikäli mainosbudjetti on nollissa, on turha odottaa sosiaalisen median viestinnästä vastuussa olevan tiimin saavuttavan satojen tuhansien kattavuuksia.

3. Luo taulukko tulosseurantaa varten

Jokainen henkilö, jonka panoksesta lopulliseen tulokseen pääseminen on kiinni, tarvitsee taulukon, jonka avulla välitavoitteiden saavuttamista voi seurata. Analytiikan voi myös tilata ulkopuoliselta toimijalta, mutta on tärkeää, että jokainen tiimin jäsen käy tulokset säännöllisesti läpi.

Jotta välitavoitteita voi seurata, on myös näitä varten asetettava tavoitteet ja mittarit. Mikäli tavoitteet ylitetään, voi rimaa nostaa hieman korkeammalle.

4. Pidä säännöllisiä tapaamisia

Kokoa tiimi yhteen viikoittain tai kuukausittain, riippuen siitä, millaiset välitavoitteet on asetettu. Tapaamiset auttavat pitämään mielessä yhteiset tavoitteet ja niiden aikana voidaan käydä saavutetut tulokset läpi. Jos tavoitteita ei ole saavutettu, on hyvä keskustella, mistä tämä johtuu ja miten voidaan varmistaa, että seuraavaan tapaamiseen mennessä asetetut tavoitteet saavutetaan. Mikäli tavoitteet on ylitetty, voi asettaa vielä parempia tavoitteita.

Tärkeää on, että tapaamiset eivät ole tilaisuus, johon tiimi kerääntyy passiivisesti tuijottamaan toteavaa esitystä tuloksista. Tiimin on osallistuttava keskusteluun ja hyödynnettävä analytiikkaa oman toimintansa kehittämisessä.

Yhteenveto

Uuden toimintatavan jalkauttaminen organisaatioon vaatii tietysti alussa pohjatyötä, tavoitteiden asettamista sekä työyhteisön sitoutumista tulostaulukon seurantaan. Konkreettiset tavoitteet, ennalta asetetut mittarit ja säännölliset kehityspalaverit tiimin kanssa kuitenkin auttavat varmistamaan, että sosiaalisen median tekeminen tukee liiketoiminnallisia tavoitteita ja tuottaa tuloksia.

Kirjoittaja: Siiri Kärkkäinen

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta