Pitkäjänteinen tutkimusprosessi huipentuu usein siihen, kun vertaisarvioitu julkaisu saadaan vihdoinkin tutkijayhteisön saataville. Antropologien oman verkkomedian, AntroBlogin, perustaneet Ninnu Koskenalho ja Suvi Jaakkola kuitenkin ovat vahvasti sitä mieltä, että tiedeviestintä on muutakin kuin valmis tieteellinen tutkimus.
Muutaman vuoden välein tehtävä oman tutkimuksen popularisointi ei enää riitä, vaan tutkimusta on tuotava jatkuvasti näkyville. Blogi, Twitter, Facebook, Instagram, YouTube ja LinkedIn ovat tärkeitä työkaluja, kun tieteellinen tutkimus tahdotaan nostaa päivänvaloon. Haastattelimme Koskenalhoa ja Jaakkolaa siitä, miten he ovat hyödyntäneet sosiaalista mediaa tiedeviestinnässä.
Tiedeviestintä tekee näkymättömän työn näkyväksi
Verkkomedia AntroBlogi syntyi, kun graduseminaarissa tutustuneet Koskenalho ja Jaakkola huomasivat jakavansa paitsi tutkimuksellisia kiinnostuksen kohteita, myös turhautumisen antropologisen tutkimustyön näkymättömyyteen ja arvostuksen puutteeseen. He tiesivät, että antropologinen tutkimus on laadukasta, tärkeää ja mielenkiintoista, mutta tutkijayhteisön ulkopuolella antropologia on monelle täysin vierasta.
Tiedeviestintää tehostamaan syntyi AntroBlogi, verkkomedia, jonka sisällöt nojautuvat antropologiseen tutkimukseen, ja ovat helppolukuisia, ajatuksia herättäviä sekä puhuttelevat erilaisia yleisöjä.
Apua aloitteleva verkkomedia sai Allegra Lab Helsinki ry:ltä, joka tarjosi alustan sekä uskottavuutta aloittavalle verkkomedialle. 2014 toimintansa aloittaneen Allegra Lab Helsinki Ry:n taustalla oli havainto siitä, miten valtava viestinnällinen aukko jää tutkimuksen aloittamisen ja vertaisarvioinnin väliin. Tutkija ja hänen pitkäjänteinen työnsä saattavat olla pitkiä aikoja täysin näkymättömissä, vaikka aihe olisi ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti tärkeä.
– Vaikka tutkijalla olisi tutkimustyö vielä kesken, hänellä on paljon tietoa ja asiantuntemusta, jota kannattaa jakaa muille, Koskenalho ja Jaakkola perustelevat.
AntroBlogin perustajakaksikko lähti kontaktoimaan suomalaisia yliopistoja sekä tutkijoita ja juttuehdotuksia alkoi kertyä nopeasti. Tämä kertoi siitä, että tutkijat olivat kaivanneet tilaa, jossa he pääsisivät ääneen. Kasvava yleisö taas on osoittanut, että antropologeilla on myös tiedeyhteisön ulkopuolella annettavaa.
Tiedeviestintä kiinnostaa yleisöä
– Alussa seuraajamäärät alkoivat kasvaa niin paljon, että ne kaikki eivät enää voineet olla antropologeja, kun ei meitä ole niin paljon, Koskenalho ja Jaakkola muistelevat. Yleisö oli kiinnostunut laadukkaista tutkimukseen perustuvista sisällöistä, joten vauhtia alettiin kasvattaa ja uusia kanavia on otettu mukaan aina, kun yhdessä kanavassa on onnistuttu.
Nykyään AntroBlogin löytää Twitteristä osallistumassa ajankohtaiseen keskusteluun, Instagramista tarjoamassa tietoa esimerkiksi Kulttuurishokkien ja Antropologit kenttätöissä -kuvasarjan avulla, YouTubesta tuomassa antropologiaa esille videoiden muodossa sekä LinkedInistä yhdistämässä antropologit työelämään. Facebook toimii monipuolisena sisältöjen jakamisen välineenä.
Koskenalhon ja Jaakkolan mukaan ei riitä, että tutkimus popularisoidaan yhdeksi yksinkertaistetuksi sisällöksi, joka jaetaan kerran tai kaksi. Erilaisten sisältöjen ja monikanavaisuuden avulla tavoitetaan ja palvellaan erilaisia yleisöjä ja ollaan jatkuvasti läsnä.
– Osa sisällöistä on selkeästi tutkijoille tai syvällisempää analyysiä kaipaaville suunnattuja. YouTubella pyritään tavoittelemaan nuorempaa porukkaa ja erityisesti lyhyet Kulttuurishokit kiinnostavat ja viihdyttävät laajempaa yleisöä. Välillä joku myös huutelee somessa, että antropologit tulkaa kertomaan tästä asiasta ja me olemme läsnä vastaamassa.
Tekemistä on paljon, mutta AntroBlogin takana on joukko innokkaita antropologeja tohtoreista ensimmäisen vuoden opiskelijoihin. Koskenalho ja Jaakkola kiittelevät tiimiään, joka omien töidensä tai opintojensa ohella tekee säntillisesti ja sitoutuneesti tiedeviestintää. Koneen säätiön apurahan avulla Koskenalho pystyy nyt työskentelemään osa-aikaisesti AntroBlogin päätoimittajana, mikä edesauttaa toimintaa huomattavasti.
Tiedeviestintä palvelee alan tulevaisuutta
Yhteisön merkitys on Koskenalhon ja Jaakkolan mukaan suuri. Yksittäisen tutkijan voi olla vaikea ylläpitää motivaatiota oman tutkimuksen jatkuvaan esilläpitämiseen. Yksin ei heidän mukaansa tarvitse jäädä eikä kannatakaan.
– Tutkijalle voi olla helpotus, että hänen tarvitsee vain kirjoittaa eli tuottaa sisältö ja muut sitten tuuttaavat sisällöt eri kanaviin ja hoitavat markkinoinnin ja mainostamisen, Koskenalho ja Jaakkola pohtivat. Koskenalho ja Jaakkola puhuvat AntroBlogista intohimoprojektina, mutta painottavat myös, että verkkomedia syntyi tarpeeseen ja tiedeviestintää tehdään selkeät tavoitteet mielessä. Ykköstavoitteena on, että ihmisille ei enää tarvitsisi kertoa, mitä on antropologia ja mihin sitä tarvitaan. Maailmalla antropologien hyöty on jo havaittu monissa yrityksissä ja heidän osaamistaan hyödynnetään esimerkiksi kuluttaja- ja markkinointitutkimuksessa sekä palvelumuotoilussa. Nyt tavoitteena on saada suomalaiset yritykset ja organisaatiot näkemään antropologien hyöty.
– Tämähän on ennen kaikkea sijoitus omaan, antropologien ja antropologian tulevaisuuteen, Koskenalho ja Jaakkola kiteyttävät.
Kirjoittaja: Siiri Kärkkäinen
